Maestron perustaja

Jari Paananen

Keittiöurani lähti alkuun oman faijani omistamista raviratojen ravintoloista miekka ja kirves aikaan. Lähes 40 vuotta sitten. Isä & Poika oppisuhteenhan kaikki tietää, että jonkun aikaa se toimii kunnes pitää lähteä etsimään ”omaa polkua”.

80-luvulla pääsin kölviksi, eli harjoittelijaksi ”guru” Eero Mäkelän oppiin Palaceen Helsinkiin. Eero Mäkelä oli Suomen ensimmäinen huippukokki, joka sai Michelin tähden. Eero opetti minulle perustan sille nöyryydelle ruuanlaittoa kohtaan, mitä tarvitaan jos haluaa huippukokiksi.

Tuolta sitten lähdin Ravintolakoulu Perhoon, jonka jälkeen työskentelin Helsingissä Hotelli Vaakunassa. Tämän jälkeen sain pestin Kalastajatorpalle / valtion vierastaloon. Tuossa työssä päästiin tekemään ruokaa presidenteille, ministereille ja aivan maailman huippuviroissa oleville ”herroille ja rouville” Kaiken piti olla aina täydellistä 24/7.

Tämän jälkeen olin Espanjassa yrittäjänä 13 vuotta aurinkorannikolla. Espanjan jälkeen muutin takaisin Suomeen vuonna 2007 ja perustin Lounaspalvelut Kimjari Oy:n. (Maestro)

Vuosikymmenten ajan minulla on ollut intohimona ruuanlaitto. Yrittäjänä päivät ovat pitkiä, mutta asiakkailta saama palaute, sekä vankkumaton halu tehdä aina vain maistuvampaa ja parempaa ruokaa vie minua ammatillisesti eteenpäin.

Olen itse päivittäin tekemässä lounasravintoloiden ruuat ja osallistun aina pitopalveluiden koko ruuanvalmistusprosesseihin alusta loppuun asti tiimini kanssa. Tervetuloa lounastamaan, tai tilaamaan pitopalvelua juhliinne tai tapahtumiin.

Maestron tiimi

Huippuserviisi tarvitsee huipputiimin. Maestron tiimi koostuu pitkän linjan alan ammattilaisista. Pitkäjännitteisyys, laadukas työnjälki eli huippuruoka, sekä erinomainen asiakaspalvelu korostuu aina kaikessa tekemisessä.

Chef Jari
Jari Paananen

Maestron perustaja ja kapellimestari.

Kokki / saksala
Bruno Caridi

Bruno toimii saksalan toimipisteen kokkina sekä on osa tiimiä catering tapahtumissa.

Satu Nieminen

Satu vastaa yrityksen taloushallinnosta, markkinoinnista ja kumppanuuksista

Kirsi Johansen

Kirsin löytää Saksalan toimipisteestä ja hän on myös osa catering-tiimiä

Kirsi Inkeroinen

Kirsi työskentelee Okeroisen toimipisteessä ja on osa catering-tiimiä